Pekka Pirilän energiasivut

Ilmasto- ja energiapolitiikkaan kriittisimmin suhtautuvat henkilöt eivät halua tunnustaa edessämme olevien uhkien vakavuutta. He väittävät, että muutaman kriittisen tutkijan kannanotoille pitäisi antaa sama paino kuin laajan tiedeyhteisön ylivoimaisen enemmistön hyväksymille näkemyksille. Itse en näe mitään perusteita epäillä esimerkiksi niitä tietoja ilmastonmuutoksesta, jotka IPCC esittää laajoissa raporteissaan. Luonnollisesti tutkimus korjaa ja täsmentää jatkuvasti tietoamme, mutta perusasiat ovat vankalla pohjalla, jonka uskon kestävän. Vaikka ilmasto kokonaisuutenaan on tavattoman monimutkainen, ovat perustavimmat ilmiöt sittenkin hyvin tunnettuja ja kiistattomia. Monimutkaisia malleja tarvitaan vasta yksityiskohtaisempien seuraamusten määrittämiseen. Vasta tällä tasolla on jäljellä asioita, joissa uusi ymmärrys saattaa vielä poiketa olennaisesti nykyisestä. Se, että ihminen vaikuttaa ilmastoon ja tämän vaikutuksen suuruusluokka kuuluvat luotettavasti ymmärrettyjen asioiden piiriin. Tämä riittää perusteeksi havainnolle, että ilmastonmuutos on suuri uhka, jota on pyrittävä torjumaan.

Toinen samanaikainen ja yhtä luotettavasti tunnettu asia on, että ihminen on kuluttamassa maapallon öljyvaroja ja joitain muitakin reservejään vauhdilla, joka ei voi jatkua enää monia vuosikymmeniä. Varojen ehtyminen tulee vaikuttamaan ihmiskunnan elinehtoihin niin nopeasti, että korvaavien ratkaisujen löytäminen ajoissa on äärimmäisen kova haaste. Itse pidän tätä ongelmaa vielä pahempana uhkana ihmiskunnan hyvinvoinnille tämän vuosisadan loppupuolella kuin ilmastonmuutosta.

Kummankin uhkan kärjistyminen ja vaikeus saada kehitys kestävämmälle pohjalle liittyy aivan olennaisesti maapallon väkiluvun kasvuun ja väkirikkaimpien maiden kulutustapojen muutokseen. Maapallon varat eivät ole likimainkaan riittävät tarjoamaan koko väestölle samankaltaista elintasoa, kuin mistä nyt nautimme esimerkiksi Suomessa. Jos aikaa olisi runsaasti käytettävissä ilman, että ongelmat sen kuluessa kärjistyvät, olisi varmasti mahdollista löytää kestäviä elintapoja, jotka vastaavat yhtä hyvin ihmisten tarpeita ja toiveita kuin meidän nyt nauttimamme. Aikaa ei kuitenkaan ole riittävästi, eivätkä ongelmat lakkaa kärjistymästä myöskään jatkuvan väestönkasvun kautta.

Maailmanyhteisö kokonaisuutena ja EU monilta osin kärkijoukossa on havahtunut tilanteeseen ja reagoinut asettamalla tavoitteita. Tavoitteet eivät ole olleet vaikutuksettomia, mutta vaikutukset eivät ole olleet likimainkaan riittäviä. Kun ongelmat ovat äärimmäisen haastavia, eivät niiden torjuntakeinotkaan ole helppoja. Kun kukaan ei tiedä, kuinka asiasta selvitään, on ratkaisuna ollut lähinnä jälleen uusien tavoitteiden asettaminen.

Tavoitteet ovat eräs ohjauskeino. Ilman sitovuutta asetetut tavoitteet vaikuttavat hyvin heikosti. Siksi on asetettu laillisesti sitovia tavoitteita, mutta koko konsepti laillisesti sitovista tavoitteista on oikeastaan absurdi. Ne eivät nimittäin sido nykyhetken toimia, vaan sitoumus realisoituu tulevien päättäjien aikana. Ne tehdään nyt kovin puutteellisen tiedon vallitessa. Emme todellakaan tiedä, mitä edellyttävät käytännössä EU:n tavoitteet vuodelle 2020. Emme tiedä, vastaavatko ne edes pääpiirtein kymmenen vuoden kuluttua – tai edes viiden vuoden kuluttua – vallitsevaa käsitystä siitä, mihin olisi pitänyt pyrkiä. Tietysti niidenkin todellinen tarkoitus on synnyttää toimia pian, mutta ne ovat tähän liian epäsuoria ja niihin liittyy liian suuria riskejä.

Ympäristön tilasta huolestuneet ihmiset suhtautuvat suorastaan halveksuen hyvän taloudellisen kehityksen arvoon. Yritysten voitollisuus tuntuu näissä puheissa pikemmin pahalta kuin hyvältä. Me elämme kuitenkin talousjärjestelmässä, jonka kehittäminen vaatii voitollisia liikeyrityksiä ja hyvin toimivaa taloutta. Ilman näitä emme pysty toteuttamaan myöskään ilmastonmuutoksen torjunnan vaatimia toimia tai kehittämään vaihtoehtoja raakaöljylle. Taloudellinen hyvinvointi on todellinen osa ihmisten hyvinvointia. Se voi kehittyä vähemmän energia- ja materiaali-intensiiviseksi, mutta tämä ei toteudu vain tavoitteita asettamalla.

Tavoitteiden lisäksi tarvitaan toteuttajia ja toteuttajien saamiseksi mukaan tarvitaan ohjauskeinoja. Ohjaus ei saa kuitenkaan tapahtua tukahduttamalla toteuttajien toimintakyky. Siksi ohjauskeinojen on oltava mahdollisimman kustannustehokkaita. Niistä syntyvä rasite taloudelle on saatava mahdollisimman alhaiseksi säilyttäen tietysti samalla niiden ohjaava vaikutus voimakkaana.

Meidän on myös tunnistettava tavoitteet, jotka ovat todella tärkeitä ja keskityttävä niiden saavuttamiseen. Rinnalle otetut lisätavoitteet ja rajoitukset tehokkaimpien keinojen käyttämiselle ovat tällöin haitaksi. Ne estävät parhaan kustannustehokkuuden saavuttamista olennaisten asioiden osalta. Ideaalisessa markkinataloudessa kohdistettaisiin ohjaus yksinomaan perimmäisiin tavoitteisiin. Täten öljyn hinta asettuisi tai ohjattaisiin niin korkealle, että siitä luopuminen nopeutuisi. Tätä on kyllä vahvasti toteutunutkin. Öljyn hinta on noussut olennaisesti välittömien tuotantokustannusten yläpuolelle, kuten Hotellingin teorioiden mukaan kuuluukin. Hyvin monissa maissa on myös korkea polttonesteiden verotus. Nämä muodostavatkin monin verroin voimakkaamman taloudellisen ohjauksen kuin, mitä esiintyy millään muulla merkittävällä alalla. Silti öljynkulutus on pysynyt jatkoa ajatellen uhkaavan korkealla.

Ilmastonmuutoksen torjunnassa on päädytty kiintiöihin ja päästökauppaan. Ohjauksen taso on vain murto-osa öljynkäyttöön kohdistuvasta, mutta lisäksi on vahvoja syitä uskoa, että koko lähestymistapa on paljon tehottomampi kuin suoraan hintojen kautta ohjaaminen, kuten harmonisoidun hiilidioksidiveron soveltaminen. EU:n tavoitteiden asetannassa on asiaa sotkettu vielä ottamalla rinnalle kutakin valtiota erikseen koskevat määrälliset tavoitteet uusiutuvalle energialle, uusiutuville liikenteen polttoaineille ja energiansäästölle. Näin yksityiskohtaiset tavoitteet yli 10 vuoden päähän eivät voi osua kohdilleen. Ne ovat aivan väistämättä pahoin epäoptimaaliset eikä niille ole tarjolla edes päästökauppaa vastaavaa mekanismia pahimpien vääristymien korjaamiselle. Tämä merkitsee sitä, että toteutuksessa ajaudutaan todennäköisesti aivan absurdeihin ja kokonaisedun vastaisiin toimiin esimerkiksi kuljettamalla kohtuuttomin kustannuksin biopolttoaineita maasta toiseen tai vääristämällä uusiutuvien resurssien markkinoita siirtäen tuotantoa arvokkaammasta käytöstä energiantuotantoon.

Ymmärrän, että kansainvälinen politiikka ja sopiminen on todella vaikeaa, mutta siitä huolimatta pitäisi pyrkiä löytämään parempia ratkaisuja. Nyt on kasvanut epäilys, että Kööpenhaminassa ei saada lähiviikkoina aikaan laajaa kansainvälistä sopimusta. Jos näin todella käy, pitäisi myös EU:n piirissä uskaltautua käymään uudelleen läpi sitä, mikä on viisasta ja kuinka voimme parhaiten selvitä niistä suurista haasteista, jotka edessämme ovat. Kenenkään ei pidä luulla, että selviäminen tulee olemaan helppoa ja tuskatonta. Merkittäviinkin uhrauksiin on varauduttava, mutta vielä huonommin käy myös ympäristölle, ellemme pysty löytämään nyt esitettyjä parempia ohjaustoimia.

Olen käsitellyt ohjaustoimia myös luentomateriaalissa, jonka toivoakseni sellaisenaan ymmärrettävissä oleva kalvosarja löytyy osoitteesta http://www.pirila.fi/energia/arkisto/Ohjauskeinoista.pdf.