Pekka Pirilän energiasivut

YK:n pääsihteerin ja IPCC:n johdon yhteisestä toimeksiannosta on InterAcademy Councilin (IAC) asettama komitea laatinut raportin IPCC:n toimintatavoista sen tuottamien raporttien laadinnassa. Raportti on laadittu aikataulussa, joka on pakottanut keskittymään vain osaan potentiaalisista ongelmakohdista, mutta tuloksena on kuitenkin syntynyt raportti, jonka sanoma on vahva. Raportti löytyy linkistä http://reviewipcc.interacademycouncil.net/.

Komitean toteamat keskeisimmät huolet liittyvät kolmeen raporttien laatimiseen liittyvään kokonaisuuteen, joilla on lisäksi voimakas synerginen yhteys voimistamassa seuraamuksia:

• epäilys, että IPCC-työn johtohenkilöiden sekä raporttien kirjoittajien valintatapa ei johda kaikin puolin tasapuoliseen kokoonpanoon,
• riittämättömät varmistukset raportteihin jäävien virheiden ja muiden puutteiden eliminoimiseksi,
• väärien mielikuvien luominen saatujen tulosten luotettavuudesta.

Näiden itse raportteihin liittyvien ongelmien lisäksi, on komitea todennut heikkouksia myös IPCC:n tiedottamisessa sekä toiminnan läpinäkyvyydessä. Komitea toteaa myös, että IPCC:n organisaation rakenne ei vastaa sille nyt asetettavia vaatimuksia ja esittää olennaisia organisatorisia muutoksia.

Kun raportin sanomaa pohtii tarkemmin, huomaa, että yksi perimmäisistä ongelmista liittyy IPCC:n tehtävään. Siihen, mitä sen taustalla olevat hallitukset siltä odottavat. Tätä komitea kommentoi lähes ohimennen lauseella (sivu 17):

Moreover, governments are often interested in topics for which there is little peer-reviewed scientific and technical literature, such as the costs of adaptation.

Tämä lause on vähättelevä, sillä hallitukset kaipaavat IPCC:ltä lopulta miltei yksinomaan sellaista tietoa, jolle ei nyt ole riittävää tieteellistä tukea. Hallitukset kaipaavat tukea poliittisille päätöksille ja tähän he tarvitsevat tietoa ilmastonmuutoksen ihmiskunnalle synnyttämien haittojen suuruudesta, parhaista sopeutumiskeinoista ja niiden kustannuksista sekä erilaisista tavoista torjua ilmastonmuutosta ja jälleen näiden keinojen kustannuksista, joihin on luettava myös toimenpiteiden ei-rahalliset haitat. Mistään näistä hallitusten kannalta viime kädessä tarpeellisista kysymyksistä ei ole vankkaa tieteellistä tietoa. Tällaisen tiedon puutteellisuus tulee IAC:n raportista hyvin esille, kohdissa, jotka käsittelevät vaikutuksia ja sopeutumista koskevaa WG2:n raportin heikkouksia sekä epävarmuuksien esittämistä IPCC:n raportin kaikissa osissa.

Kuten aiempi julkinen keskustelukin, on IAC:n raportti voimakkaimmin kriittinen WG2:n suhteen. Tämän raportin haasteet ovatkin ehkä pahimmat, tai ainakaan se tunnusta haasteittensa vaikeutta yhtä avoimesti kuin ilmastonmuutoksen torjuntaa käsittelevä WG3, jonka edellytykset vastata hallitusten odotuksiin ovat myös lähes olemattomat. WG2 on kovin laaja-alainen ja rakenteeltaan matriisimainen. Matriisimaisuudella tarkoitan mm. sitä, että eri haittaluokkia ja eri alueita käsittelevissä luvuissa kirjoitetaan usein samoista asioista, joita on käsitelty paremmin toisaalla IPCC:n raporteissa.

Himalajan jäätikköjuttu on tästä äärimmäinen esimerkki, jonka IAC:kin poimii raporttiinsa. IAC ei kuitenkaan kerro kaikkea, mitä tästä virheestä pitäisi päätellä, sillä IAC:n kommenteissa keskitytään lähinnä toteamaan, että luvun kirjoittaja ei ottanut huomioon kaikkia tätä kohtaa koskeneita kommentteja. Tuon kohdan virhe oli kuitenkin niin tavattoman karkea, että ensinnäkään ei kenenkään olisi pitänyt niin karkeaa virhettä koskaan tehdä ja toiseksi pitäisin varmana, että jokainen Himalajan jäätiköitä lainkaan tunteva olisi huomannut sen heti. Jo kyseisen kohdan teksti ja sen yhteydessä esitetty kuva olivat niin karkeassa ristiriidassa, että pelkkä terve järki kertoo heti, että jutussa ei ole tolkkua. Kuinka on mahdollista, että tällainen jää tekstiin? Mikä on prosessi, joka voi päästää tällaisen läpi?

Itse WG2 raportin merkityksen kannalta paljon vakavampaa kritiikkiä sisältyy kuitenkin komitean havaintoihin epävarmuuksien esittämisestä (sivu 33):

The Summary for Policy Makers primarily uses the confidence scale in Table 3.2, which is intended to be used when there is “high agreement, much evidence” in the literature. However, many of the conclusions in the “Current Knowledge about Future Impacts” section of the Working Group II Summary for Policy Makers are based on unpublished or non-peer-reviewed literature. For example, the following conclusions, each of which was based on a small number of unpublished studies, have been questioned (e.g., PBL, 2010):

Towards the end of the 21st century, projected sea-level rise will affect low-lying coastal areas with large populations. The cost of adaptation could amount to at least 5-10% of GDP. (High confidence; IPCC, 2007b, p. 13)

Agricultural production, including access to food, in many African countries and regions is projected to be severely compromised by climate variability and change. The area suitable for agriculture, the length of growing seasons and yield potential, particularly along the margins of semi-arid and arid areas, are expected to decrease. This would further adversely affect food security and exacerbate malnutrition in the continent. In some countries, yields from rain-fed agriculture could be reduced by up to 50% by 2020. (High confidence; IPCC, 2007b, p. 13)

Komitea toteaa aivan oikein, että esitetyille väitteille on hyvin vähän tutkimuksellista tukea. Maininnalle ”High confidence” ei todellakaan ole konkreettisia perusteita. Tämän tyyppinen harha on koko WG2:n ongelma, vaikka suuri osa tekstistä on luonnollisesti kirjoitettu paljon objektiivisemmin ja tuoden tavalla tai toisella esille käytettävissä olevan tutkimuksen vähäisyys ja vahvistusten puuttuminen.

Komitea viittaa Bjurströmin ja Polkin laskelmiin, joiden mukaan vertaisarvioinnin kohteen on ollut 84% WG1:n viitteistä, 59% WG2:n viitteistä ja vain 36% WG3:n viitteistä. Vaikka IPCC:n ohjeet sanovat, että viitteen yhteydessä pitää mainita vertaisarvioinnin puuttumisesta, ei raporteissa ole tätä ohjetta noudatettu. Vertaisarviointi ei ole tae tutkimuksen virheettömyydestä eikä vertaisarvioinnin puuttuminen sen heikkoudesta, mutta vertaisarviointi on helpoin objektiivinen merkki kertomaan jotain työn tieteellisestä luonteesta.

WG2:n ongelmaksi näen ennen kaikkea sen, että ylivoimainen enemmistö siinä käsitellyistä asioista on ollut vain harvojen tutkijoiden mielenkiinnon kohteena. Siten tutkimusta ei ole varmennettu toisilla riippumattomilla tutkimuksilla eikä sen johtopäätöksille ole esitetty niitä vaihtoehtoja, joihin toiset tutkijat olisivat saattaneet päätyä. Tilanne on siis sellainen, että IAC:n kritisoimaa ”High confidence” määritystä ei voida tutkimuksen pohjalta antaa kuin hyvin pienelle osalle tuloksista. Suurin osa tärkeimmistä kysymyksistä jää siten vaille pitävää tieteellistä tukea. Täten WG2 ei pysty täyttämään hallitusten odotuksia. Sen tehtävä on mahdoton.

WG3 on vähintään yhtä mahdottoman tehtävän edessä. Koko sen raportti on tavallaan tulevaisuudentutkimusta. Hyvät tulokset edellyttäisivät kykyä ennakoida teknologista kehitystä, ihmisten elintapojen muutoksia ja mallintaa maailmantaloutta kohtuullisella tarkkuudella. Raportin kirjoittajatkin tietävät pitkälti haasteiden mahdottomuuden, mutta toki myös WG3:n alueella on osakokonaisuuksia, joissa tutkimuksesta raportoivat siihen ideologisesti sitoutuneet tutkijat ilman, että heidän tekstiään olisi riittävästi kritisoitu alan oman tutkijayhteisön ulkopuolelta. Tällaiset ongelmat ovat tyypillisiä mm. uusiutuvan energian mahdollisuuksia arvioiville tutkijoille.

Kaiken kaikkiaan IAC:n komitea esittää vielä syvällekäyvempiä havaintoja, kuin heidän johtopäätöksensä kertovat. He rajoittuvat pohtimaan, kuinka IPCC voisi toteuttaa paremmin määritellyn tehtävänsä. Heidän suositustensa seuraaminen vie varmasti tässä suhteessa oikeaan suuntaan. Tämän kehityksen seurauksena on kuitenkin, että IPCC:n raportit antavat näennäisesti vähemmän tukea päätöksenteolle, kun sieltä jäävät pois juuri ne kannanotot, jotka olisivat vahvinta tukea, jos vain olisivat vahvemmalla pohjalla, kuin todellisuudessa ovat.

Jos IPCC todellakin keskittyy kertomaan objektiivisesti tieteen tuloksista ja niiden epävarmuuksista, avautuu selkeämmin näkyväksi aukko, joka on toisaalta IPCC:n ja toisaalta poliittisia päätöksiä tekevien hallitusten ja UNFCCC:n kaltaisten kansainvälisten organisaatioiden välillä. Jotta poliittiset päätökset saataisiin paremmin tietoon perustuviksi, tarvittaisiin väliin vielä toisella perusteella toimivia asiantuntijaelimiä, jotka käsittelisivät niitä vaikeita kysymyksiä, joita liittyy epätäydelliseen tietoon perustuvaan ja kestävää kehitystä tukevaan päätöksentekoon.