Tarvitaanko jatkossa lainkaan erillisiä kilpailtuja sähkön kuluttajamarkkinoita
Huomasin, että Pohjoismaiden sähkömarkkinaviranomaiset ovat hahmotelleet tietä kohti yhteispohjoismaisia sähkön vähittäismarkkinoita (raportti löytyy tästä), mutta olen jo jonkin aikaa pohdiskellut, onko aika ajamassa ohi koko erillisten kilpailtujen vähittäismarkkinoiden tarpeen.
Suomen vähittäismarkkinoista on usein väitetty, että niillä ei ole ollut toimivaa kilpailua antaen ymmärtää, että kuluttajat olisivat kärsineet tästä puutteesta. Vuoteen 2008 asti ovat Suomen vähittäishinnat kuitenkin olleet kuluttajille äärimmäisen edulliset. Esimerkiksi yksiaikaisen mittauksen piirissä olleiden sähkölämmitysasiakkaiden (L1-asiakkaat Energiamarkkinaviraston tilastoissa) keskimäärin maksama veroton hinta vuosilta 2001-8 oli miltei täsmälleen sama kuin Suomen aluehinta Elspot-markkinoilla ja myös miltei täsmälleen sama kuin futuurihintojen keskiarvo. Asiakkaat ovat siis saaneet sähkönsä keskimäärin tukkuhinnalla ja vähittäismyyjien kate on ollut nolla. Ei ihme, että monet vähittäismyyjät ovat olleet tappiollisia.
Selitys edelliselle on ollut sähkön pääsääntöisesti nousevissa tukkuhinnoissa. Kun hinnanmuutokset ovat Suomessa olleet säädösten jarruttamina hitaita, ovat vähittäisasiakkaat maksaneet aiempaan ja halvempaan tukkuhintaan perustuvaa hintaa sähköstään. On lähes surkuhupaista, että näissä oloissa on valitettu, kuinka kuluttajat olisivat kärsineet vähittäismarkkinoiden kilpailun puutteesta.
Norjassa on markkinoiden toimintatapa ollut aivan toinen. Vähittäishinnat ovat seuranneet nopeasti tukkuhintoja sekä nousuissa että laskuissa. Kilpailu on näyttänyt aktiivisemmalta, mutta lopputuloksena ovat vähittäisasiakkaiden kannalta olleet korkeammat ja epävakaammat hinnat, joista kumpaakaan piirrettä ei voine pitää asiakkaan kannalta etuna.
Viime vuosien voimakkaammat hintojen laskuvaiheet ovat synnyttäneet varsinkin vuoden 2009 aikana tilanteen, jossa Suomen vähittäishinnat ovat todellakin olleet selvästi tukkuhintojen yläpuolella, kun riskejään futuurisopimuksilla suojanneet jälleenmyyjät eivät ole halunneet ottaa tappiota myymällä alle suojattujen hankintakustannustensa olevilla hinnoilla. Tämä avasi mahdollisuuden uusille toimijoille, joiden rasitteena ei ollut vanhoille asiakkaille varattua suojattua sähkönhankintaa. Entistä useampi vaihtoikin sähkön myyjäänsä tässä vaiheessa. Tilanteen ongelmallisuus sai myös monet markkinoiden perinteiset toimijat muuttamaan hinnoitteluaan niin, että vähittäishinnat seuraavat nopeammin tukkuhintoja niin nousuissa kuin laskuissakin. Jos säädöksiä muutetaan niin, että nopeat hintamuutokset tehdään mahdollisiksi, tulevat Suomenkin markkinat varmasti lähestymään sitä, mikä on nähty Norjassa, eli vähittäishinnat tulevat seuraamaan hyvin nopeasti tukkumarkkinoiden hintamuutoksia. Äärimmäisen muodon tästä tarjoaa pörssihintaan suoraan sidottu sähkö, joka on Suomessakin ollut jo tarjolla, mutta saamatta kovin laajaa suosiota.
Nyt on kuitenkin tapahtumassa toinen suuri muutos. Kaikki asiakkaat tullaan lähivuosina saattamaan sähkön etäluettavan tuntimittauksen piiriin. Tästä saadaan suurin hyöty, jos asiakkaat saadaan myös sovittamaan kulutustaan tarjontatilanteen mukaisesti viemällä pörssihinnat tuntitasolla kuluttajille. Kun tieto tuntikohtaisista hinnoista viedään kuluttajille ja kun heidän käytettäväkseen kehitetään älykkäitä ohjausyksiköitä, voivat nämä ohjausjärjestelmät hakea automaattisesti edullisinta ajoitusta niille kuluttajien kuormille, jotka ovat hyvin säädettävissä, kuten lämmitykseen, lämmönvaraajille ja tulevaisuudessa sähköautojen lataukseen. Tällöin sähkön hinta tulisi olemaan suoraan kunkin tunnin pörssihinta lisättynä pienellä jälleenmyyjän kustannuksia vastaavalla marginaalilla. Tässä tilanteessa on kilpailu täysin turhaa ja sähköenergian myynti voidaan haitatta palauttaa valvonnan piirissä olevalle jakeluyhtiölle.
Energian myynti ei synnyttäisi jakeluyhtiölle juurikaan kustannuksia eikä myynti pörssihinnalla aiheuta taloudellisia riskejä. Siten energianmyynnin palauttaminen jakelijan suoritettavaksi vain vähentäisi kustannuksia ja olisi kaikkien eduksi. Viranvoimaiset voivat tässä tilanteessa valvoa paljon helpommin energiamyynnin hinnan kohtuullisuutta kuin koskaan siirtohintojen oikeaa tasoa. Näin toimivalla asiakasta yksinään suoraan palvelevalla yhtiöllä olisi myös entistä paremmat mahdollisuudet antaa todellisia lisäpalveluita mm kulutuksen ohjauksen alueella (demand side management). Olisi lisäksi mahdollista harkita, että hinnan ajallista vaihtelua sisällytettäisiin myös siirron hinnoitteluun, jotta jakeluverkon kuormitus saataisiin tasaisemmaksi ja järjestelmän kustannuksia sitäkin kautta alhaisemmiksi.
Kun tämä ratkaisu jättäisi sähkön tukkuhinnan vaihtelut jäljelle ja nämä vaihtelut tulisivat vaikuttamaan suoraan kuluttajiin, voitaisiin tarjolle tuoda kuluttajille suunnattuja erillisiä suojaustuotteita. Nämä olisivat idealtaan aivan vastaavia kuin tukkumarkkinoiden futuurituotteet ja ne poistaisivat kuluttajilta esimerkiksi vesitilanteen vaihteluista syntyvien hintaheilahtelujen tai lyhytkestoisempien hintapiikkien vaikutuksia. Ne eivät kuitenkaan poistaisi intressiä kuormanohjaukseen, koska hintasuojaukset perustuisivat tuntihintojen keskiarvoihin eivätkä kuluttajan omalla kulutuksella painotettuihin keskihintoihin. On vaikea arvioida, missä määrin tällaiset tuotteet todella kiinnostaisivat kuluttajia, mutta joka tapauksessa ne olisivat täydentävä tuote, joka antaisi kuluttajille edelleen mahdollisuuden vastaavaan hintavakauteen kuin 12 kk tai 24 kk kiinteähintaiset sopimukset antavat nykyisin.
Jos ei olisi kilpailua sähköyhtiöiden välillä, niin ei olisi myöskään yhtä voimakasta kannustetta pitää omat kulut kurissa. Tosin nytkään kaikki pienet yhtiöt eivät kierrätä sähköään pörssin kautta.
On myös hyvä, että kuluttaja voi valita uusiutuvien tukemisen. Meille kotiin on pitkään ostettu tuulisähköä Haminan Energialta. Heidän tuulisähkötuotteensa on aika ajoin loppunut kesken kovan kysynnän takia, ja tuulimyllyjä on ensimmäisen jälkeen noussut jo lisää. Tällä lailla tuotantomuodon valinta vaikuttaa myös tuotantorakenteeseen. Ja hinta taitaa edelleen olla halvempi kuin oman alueeni sähköyhtiön normihinta.
Kysyntäjousto olisi kyllä tervetullutta. Se vähentäisi sähköntuotannon kuluja ja myös päästöjä, jos sähkönostajilla olisi kannuste leikata kulutustaan silloin, kun kalleimmat voimalat muuten jouduttaisiin käynnistämään kysyntäpiikin takia.
Kilpailua tarvitaan, mutta sähkön kuluttajamyynti on kaikista eri toiminnoista nytkin merkitykseltään vähäisin kokonaiskustannusten kannalta. Kun Nord Poolin Elspot on kehittynyt markkinapaikaksi suurimmalle osalle sähköstä ja antaa siten saman tukkuhinnan lähtökohdaksi kaikille sähkönmyyjille, on ainoaksi merkittäväksi erottavaksi tekijäksi muodostunut tapa, jolla riskinhallinta tapahtuu, eli tapa, jolla jälleenmyyjä muuttaa vaihtuvahintaisen tukkusähkön hinnaltaan vakaammaksi tariffisähköksi pienasiakkaalle.
Nytkin yksi vaihtoehdoista on suoraan pörssihintaan sidottu sähkö, jota tarjosi Suomessa ensimmäisenä Turku Energia ja sitten pian mm. St1 ja Fortum. Kun tämän tuotteen hinta on suoraan pörssihinta plus pieni kiinteä marginaali, ei siinä ole juurikaan tilaa hintakilpailulle. Ellei kilpailua olisi, pystyisi Energiamarkkinavirasto valvomaan tällaisen tuotteen hintaa erittäin helposti.
Kirjoitukseni perusajatuksena on, että olemme menossa tähän suuntaan ja vielä hieman ohi eli tuntitason pörssihintoihin. Niitä käytettäessä on vaikea ajatella sellaista kilpailua, jossa ei ratkaisevassa asemassa olisi jakeluyhtiö, joka on näillä näkymin jatkossakin paikallinen monopoli. Juuri mitään ei näyttäisi olevan hävittävissä siinä, että tämä paikallinen monopoli hoitaisi samalla myös vähittäismyynnin, mutta siinä olisi pohja tuotteiden huomattavalle kehittämiselle.
Tätä kautta saataisiin täysi hyöty etäluettavasta tuntitason mittauksesta, hintatiedon välittämisestä asiakkaalle, ja luotaisiin myös edellytyksiä sähköverkkopuolen älykkyyden kehittämiselle, vaikka pidänkin monia puheita älykkäistä verkoista ja virtuaalivoimalaitoksista kovin niiden hyötyjä liioittelevina.
Mielestäni on aika selvää, että kuluttajat eivät halua siirtyä muuttuvaan hinnoitteluun. Tuntuu siltä, että ihmiset pitävät parempana hinnoittelua joka pysyy vakaana. Esimerkkinä juuri kyseiset pörssihintaan sidotut hinnat joita on jo tarjolla, mutta ei ole hirveästi ostettu. Minulla ei tosin ole esitää tästä tilastoja, mutta näin olen erinäisistä kirjoituksista ymmärtänyt. Toisena esimerkkinä voidaan ottaa vaikka matkapuhelinten liittymähinnat. Muistan, että 90-luvun lopussa maksettiin eri hintaa päivä ja iltapuheluista. Kilpailun ja markkinoiden tasaantuessa ollaan nyt tilanteessa jossa puheluista maksetaan aina sama minuuttihinta riippumatta päivästä tai vuorokauden ajasta tai könttäsumma tietystä määrästä minuutteja. Oletan siis, että kun markkinoilla on ollut tervettä kilpailua tarpeeksi asettuu hinnat sen muotoiseksi kuin asiakkaat haluavat.
Kulutuksen ohjaus yksityisillä asiakkailla tuskin tulee ainakaan lähitulevaisuudessa nousemaan mitenkään merkittäväksi. Sähkölaskut yksityisilä eivät ole mielestäni niin suuria, varsinkaan jos kyseessä ei ole sähkölämmitystä, että kulutuksen ohjailulla olisi saatavissa rahallisia hyötyjä. Varmaan ympäristöllistä hyötyä siitä olisi, mutta raha näyttää olevan ainoa asia joka ohjaa yksityisen ihmisten toimintaa. Tuskin kukaan haluaa ohjata esim television katselua sen mukaan, että milloin voi säästää muutaman kymmenen senttiä. Älykäs ohjauselektroniikka voi jossain tapauksissa tulla kyseeseen, mutta tällä hetkellä niistä aiheutuvat kustannukset luultavasti peittoavat säästöistä aiheutuvat edut. Suomessa sähkö on vielä kuitenkin niin halpaa verrattuna esim. Keski-Euroopan maihin.
Olet varmasti oikeassa kuluttajien kiinnostuksen osalta, mutta tämä ei välttämättä ratkaise lopputulosta.
Suomessa on moitittu näennäisen heikkoa kilpailua perustellen moitetta sähkönmyyjän vaihtojen vähäisyydellä. Näin moitittaessa ei ole ymmärretty, että vähäinen vaihtoaktiviteetti johtuu suurelta osin siitä, että vaihtaminen ei ole ollut riittävän kannattavaa tai ainakaan sen kannattavuutta ei ole ollut helppo varmistaa ennalta.
Suomen “heikosti kilpaillut” markkinat ovat keskimäärin johtaneet halvempiin kuluttajahintoihin kuin Norjan voimakkaammin kilpailtu malli. Se on johtanut jälleenmyynnin huonoon kannattavuuteen ja sähköyhtiöiden pyrkimykseen päästä eroon hinnoittelumallista siirtyen Norjan ratkaisun suuntaan. Jos tämä tulee joka tapauksessa tapahtumaan, menetämme Suomesta helpot vakaat hinnat. Silloin on jo toteutunut se muutos, joka tekee jälleenmyynnistä lähinnä riskitöntä läpilaskutusta, johon ei erillisiä toimijoita tarvita.
Avaustekstini kuvaamat lisäedut tulevat mukaan, kun erillisistä jälleenmyyjistä luovutaan. Jos joka tapauksessa siirrytään Norjan malliin, ei kuluttajille tule mitään haittaseuraamuksia lisää, jolloin pienetkin lisäedut ovat kokonaisedun kannalta ratkaisevia.