Japanin ydinonnettomuuden varmat opit
Tässä vaiheessa on mahdotonta tietää, mitä kaikkea tuhoutuneilla voimalaitoksilla on tapahtunut, miksi tilanne on päässyt näin pahaksi ja mitä vielä tulee tapahtumaan. Joitain varmoja oppeja on kuitenkin saatu.
Ilmeisin oppi on, että varautuminen ei ole ulottunut kaikkeen, mitä voi tapahtua. Japanin historian pahin maanjäristys ja rantaan valtaisana iskenyt tsunami ovat menneet kaiken sen yli, mihin on varauduttu. Se on tiedetty, että maanjäristysalueet ovat erityisen ongelmallisia ydinvoimalle. Siltä osin on osattu varautua oikeisiin asioihin, mutta ei riittävästi. Kaikkialla on käytävä jälleen kerran läpi riskiarviot keskittyen erityisesti niiden peittävyyteen poikkeuksellisen rajujen ulkoisten tapahtumien suhteen. Suomessa ei ongelma ole samanlainen kuin maanjäristysherkillä alueilla tai sellaisten merten rannikoilla, joilla tsunamit ovat mahdollisia, mutta jotain merkittävää voi täälläkin olla jäänyt huomaamatta tai liian vähälle huomiolle.
Toinen oppi koskee toimintaa perusvahingon tapahduttua. On mietittävä, kuinka voidaan varmistaa todella kattavasti se, että hätätoimia pystytään toteuttamaan tehokkaasti, vaikka lähtötilanne poikkeaisi kaikesta, johon on osattu varautua. Hätäjärjestelmien hajauttaminen niin, että yhdessä paikassa tapahtuvat vahingot jättävät aina riittävästi toimivia järjestelmiä kuntoon, on jo nyt ydinvoimalaitosten suunnittelun perusperiaatteita. Uskon kuitenkin, että tällä linjalla löytyy Suomessakin vielä parannettavaa.
Kolmas oppi koskee vastuuseen joutuvien henkilöiden kykyä toimia rationaalisesti ja tehokkaasti. Tässä joudutaan ristiriitaan päätöksenteon nopeusvaatimuksen ja päätösten oikeellisuuden varmistamisen kesken. Suomalaiset ovat esittäneet epäilyjä, että Japanissa on oltu liiaksi sidoksissa päätösvaltasuhteisiin ja jopa byrokraattisiin menettelytapoihin. Näin voi olla, mutta varmistuksien liiallinen ohittaminen ei myöskään ole hyvä ratkaisu. Nämä ovat kysymyksiä, joissa riittävä ennakkovalmistautuminen, toistuvat hätätilannetta simuloivat harjoitukset ja mahdottomankin pitäminen jatkuvasti mahdollisena ovat todella arvokkaita. Onkohan Suomessa riittänyt vastuuhenkilöiden muilta kiireiltä riittävästi aikaa tällaiseen.
Ydinvoiman keskeinen riski on siinä, että reaktoripolttoaine on pitkään laitoksen pysäyttämisen jälkeen hyvin radioaktiivinen. Tämä on ongelma kahdesta syystä. Ensinnäkin osa aktiivisuudesta on aineissa, jotka voivat levitä ympäristöön, ellei niitä saada pidettyä itse polttoaine-elementeissä tai ainakin suojarakennuksen sisällä. Toinen ongelma on käytetyn polttoaineen lämmöntuotannon suuruus ja pitkä kesto. Vielä muutama päivä reaktorin sulkemisen jälkeen on teho megawatin tai muutaman luokkaa. Sen jälkeen teho laskee aina puoleen, kun aikaa reaktorin sulkemisesta tulee kymmenkertaisesti lisää. Siis kuukauden kuluttua puolet siitä, mikä teho oli kolmen päivän jälkeen ja vuoden kuluttua lähes puolet siitä, mikä se oli kuukauden kuluttua. Silloinkin ollaan vielä lähellä megawattia tai ainakin sadoissa kilowateissa. Vielä vuoden jälkeenkin riittää teho höyrystämään vettä suunnilleen kuutiometrin tunnissa, jos tämä on ainoa tapa jäähdytyksen hoitamiseksi.
Kaikki muut ydinvoimaan liittyvät riskit (en ota tässä kantaa ydinasekytkentään) ovat hyvin pieniä verrattuna näihin reaktorionnettomuuksiin. Uraanin tuotantoon liittyy vastaavia ympäristöhaittoja kuin muuhunkin kaivostoimintaan. Ydinjäte voidaan hoitaa ja on Suomessa suunniteltu hoidettavaksi tavalla, jossa pahimmatkin mahdolliset seuraamukset jäävät suhteellisen lieviksi, tosin nämä lievät haitat voivat kestää hyvin pitkään ja saada siitä syystä laskennallisesti suuremman painon. Näissä muissa vaiheissa ei ole vastaavia katastrofin aineksia, ellei toimita todella ilmiselvän vastuuttomasti. Ydinvoiman hyväksyttävyyden ja aseman pitäisi siten määräytyä reaktorionnettomuuksien riskiä koskevien arvioiden vertailusta ydinvoiman tuottaman energian arvoon. Vertailussa on luonnollisesti otettava huomioon muiden sähköntuotantomahdollisuuksien riittävyys ja haittapuolet. Käsitykseni on, että kaikesta kokemastamme huolimatta ydinvoima on tällaisessa vertailussa hyvä sähköntuotantomuoto. Toivottavasti sen riskit saadaan edelleen paljon pienemmiksi tai sen tilalle saadaan joskus haitattomampia vaihtoehtoja riittävästi. Pidän kuitenkin katteettomana toiveajatteluna sitä, että muut vaihtoehdot pystyisivät nyt tarjoamaan ihmiskunnan kannalta parempaa ratkaisua, jossa ydinvoimaa ei olisi lainkaan tai sitä olisi vain vähän. Valitettavasti hiili on kaikkein todellisin vaihtoehto ja ydinvoiman vähentäminen johtaa hiilen käytön lisääntymiseen, vaikka uusiutuvien osuutta pyrittäisiin kasvattamaan ja energiaa säästämään.
Kirjoitin seuraavan täydentävän kommentin ensin CO2-raportin keskusteluun.
Pahimpaan varautumisen pitää jatkua onnettomuuden jälkeen
Vaikka on kovin riskialtista arvioida, mitä hyvin poikkeuksellisissa oloissa on tehty ja mitä vaihtoehtoja on ollut tarjolla, ei voi välttää ajatusta, että Japanissa siirryttiin onnettomuuden jälkeen toiveajattelun moodiin. Tällä tarkoitan, että toteutettiin ensimmäiseksi esille tulleet toimet ja jäätiin toivomaan, että ne riittävät.
Mitä olisi ehdottomasti pitänyt tehdä, oli koota yhteen todella vahva ryhmä asiantuntijoita, jakaa heille tehtäviksi kaikkien jatkossa mahdollisten ongelmien kartoittamisen ja sen jälkeen käyttää kaikkia resursseja niin, että jokainen potentiaalinen riski tulee otetuksi huomioon.
Nyt vaikuttaa siltä, että käytetyn polttoaineen altaisiin ei kiinnitetty niiden vaatimaa huomiota, sillä niiden pitämisen täynnä vettä ei voi uskoa olleen ylivoimaista. Esimerkiksi neljännellä yksiköllä ei ollut mitään ongelmia muualla, joten altaan valvonnalle ei luulisi olleen mitään esteitä. Veden pumppaukseen sopivaa kalustoa ei ehkä ollut tarpeeksi kaikkiin tarpeisiin, mutta tällaisen kaluston lisääminen oli siinä tapauksessa yksi asia, jota olisi pitänyt korostaa ja priorisoida niin korkealle, että sitä olisi parin päivän kuluttua ollut varmasti tarpeeksi ja ne pari päivää olivat käytettävissä. Käynnissä olleiden reaktoreiden osalta aikaa oli vähemmän käytettävissä, mutta niissäkin ongelmat kärjistyivät saatujen tietojen mukaan asteittain ja sellaisin viivein, että nopea päätös laajemmista turvatoimista olisi varmaan ollut ratkaisevaksi avuksi.
Jos Japanilla ei ollut kaikkea tarvittavaa kalustoa, olisi parissa päivässä saatu paljon lisää paikalle muualtakin. Puolustusvoimien suuret rahtikoneet sekä raskaat helikopterit pystyvät siirtämään hyvinkin raskaita laitteita miltei minne tahansa.
Nämä havainnot ovat jälleen perusluonteeltaan sellaisia, että niihin on kiinnitettävä erityistä huomiota kaikkialla, missä ydinvoimaa harjoitetaan – tai missä on muita sellaisia suuria riskejä, jotka voivat johtaa syveneviin ongelmiin.