Pahimpaan varautumisen pitää jatkua onnettomuuden jälkeen

Vaikka on kovin riskialtista arvioida, mitä hyvin poikkeuksellisissa oloissa on tehty ja mitä vaihtoehtoja on ollut tarjolla, ei voi välttää ajatusta, että Japanissa siirryttiin onnettomuuden jälkeen toiveajattelun moodiin. Tällä tarkoitan, että toteutettiin ensimmäiseksi esille tulleet toimet ja jäätiin toivomaan, että ne riittävät.

Mitä olisi ehdottomasti pitänyt tehdä, oli koota yhteen todella vahva ryhmä asiantuntijoita, jakaa heille tehtäviksi kaikkien jatkossa mahdollisten ongelmien kartoittamisen ja sen jälkeen käyttää kaikkia resursseja niin, että jokainen potentiaalinen riski tulee otetuksi huomioon.

Nyt vaikuttaa siltä, että käytetyn polttoaineen altaisiin ei kiinnitetty niiden vaatimaa huomiota, sillä niiden pitämisen täynnä vettä ei voi uskoa olleen ylivoimaista. Esimerkiksi neljännellä yksiköllä ei ollut mitään ongelmia muualla, joten altaan valvonnalle ei luulisi olleen mitään esteitä. Veden pumppaukseen sopivaa kalustoa ei ehkä ollut tarpeeksi kaikkiin tarpeisiin, mutta tällaisen kaluston lisääminen oli siinä tapauksessa yksi asia, jota olisi pitänyt korostaa ja priorisoida niin korkealle, että sitä olisi parin päivän kuluttua ollut varmasti tarpeeksi ja ne pari päivää olivat käytettävissä. Käynnissä olleiden reaktoreiden osalta aikaa oli vähemmän käytettävissä, mutta niissäkin ongelmat kärjistyivät saatujen tietojen mukaan asteittain ja sellaisin viivein, että nopea päätös laajemmista turvatoimista olisi varmaan ollut ratkaisevaksi avuksi.

Jos Japanilla ei ollut kaikkea tarvittavaa kalustoa, olisi parissa päivässä saatu paljon lisää paikalle muualtakin. Puolustusvoimien suuret rahtikoneet sekä raskaat helikopterit pystyvät siirtämään hyvinkin raskaita laitteita miltei minne tahansa.

Nämä havainnot ovat jälleen perusluonteeltaan sellaisia, että niihin on kiinnitettävä erityistä huomiota kaikkialla, missä ydinvoimaa harjoitetaan – tai missä on muita sellaisia suuria riskejä, jotka voivat johtaa syveneviin ongelmiin.

Sähkön vähittäishinta siirtomaksuineen antaa aivan väärän vertailuluvun, koska nuo tuotannon muuttuvat kustannukset ovat tyypillisesti koko hinnasta vain neljännes. Ne vaihtelevat lisäksi voimakkaasti vuoden mittaan ja ovat alimmillaan, kun aurinko paistaa parhaiten.

Suomessa on moitittu näennäisen heikkoa kilpailua perustellen moitetta sähkönmyyjän vaihtojen vähäisyydellä. Näin moitittaessa ei ole ymmärretty, että vähäinen vaihtoaktiviteetti johtuu suurelta osin siitä, että vaihtaminen ei ole ollut riittävän kannattavaa tai ainakaan sen kannattavuutta ei ole ollut helppo varmistaa ennalta.

Suomen “heikosti kilpaillut” markkinat ovat keskimäärin johtaneet halvempiin kuluttajahintoihin kuin Norjan voimakkaammin kilpailtu malli. Se on johtanut jälleenmyynnin huonoon kannattavuuteen ja sähköyhtiöiden pyrkimykseen päästä eroon hinnoittelumallista siirtyen Norjan ratkaisun suuntaan. Jos tämä tulee joka tapauksessa tapahtumaan, menetämme Suomesta helpot vakaat hinnat. Silloin on jo toteutunut se muutos, joka tekee jälleenmyynnistä lähinnä riskitöntä läpilaskutusta, johon ei erillisiä toimijoita tarvita.

Avaustekstini kuvaamat lisäedut tulevat mukaan, kun erillisistä jälleenmyyjistä luovutaan. Jos joka tapauksessa siirrytään Norjan malliin, ei kuluttajille tule mitään haittaseuraamuksia lisää, jolloin pienetkin lisäedut ovat kokonaisedun kannalta ratkaisevia.

Kulutuksen ohjaus yksityisillä asiakkailla tuskin tulee ainakaan lähitulevaisuudessa nousemaan mitenkään merkittäväksi. Sähkölaskut yksityisilä eivät ole mielestäni niin suuria, varsinkaan jos kyseessä ei ole sähkölämmitystä, että kulutuksen ohjailulla olisi saatavissa rahallisia hyötyjä. Varmaan ympäristöllistä hyötyä siitä olisi, mutta raha näyttää olevan ainoa asia joka ohjaa yksityisen ihmisten toimintaa. Tuskin kukaan haluaa ohjata esim television katselua sen mukaan, että milloin voi säästää muutaman kymmenen senttiä. Älykäs ohjauselektroniikka voi jossain tapauksissa tulla kyseeseen, mutta tällä hetkellä niistä aiheutuvat kustannukset luultavasti peittoavat säästöistä aiheutuvat edut. Suomessa sähkö on vielä kuitenkin niin halpaa verrattuna esim. Keski-Euroopan maihin.

Nytkin yksi vaihtoehdoista on suoraan pörssihintaan sidottu sähkö, jota tarjosi Suomessa ensimmäisenä Turku Energia ja sitten pian mm. St1 ja Fortum. Kun tämän tuotteen hinta on suoraan pörssihinta plus pieni kiinteä marginaali, ei siinä ole juurikaan tilaa hintakilpailulle. Ellei kilpailua olisi, pystyisi Energiamarkkinavirasto valvomaan tällaisen tuotteen hintaa erittäin helposti.

Kirjoitukseni perusajatuksena on, että olemme menossa tähän suuntaan ja vielä hieman ohi eli tuntitason pörssihintoihin. Niitä käytettäessä on vaikea ajatella sellaista kilpailua, jossa ei ratkaisevassa asemassa olisi jakeluyhtiö, joka on näillä näkymin jatkossakin paikallinen monopoli. Juuri mitään ei näyttäisi olevan hävittävissä siinä, että tämä paikallinen monopoli hoitaisi samalla myös vähittäismyynnin, mutta siinä olisi pohja tuotteiden huomattavalle kehittämiselle.

Tätä kautta saataisiin täysi hyöty etäluettavasta tuntitason mittauksesta, hintatiedon välittämisestä asiakkaalle, ja luotaisiin myös edellytyksiä sähköverkkopuolen älykkyyden kehittämiselle, vaikka pidänkin monia puheita älykkäistä verkoista ja virtuaalivoimalaitoksista kovin niiden hyötyjä liioittelevina.

On myös hyvä, että kuluttaja voi valita uusiutuvien tukemisen. Meille kotiin on pitkään ostettu tuulisähköä Haminan Energialta. Heidän tuulisähkötuotteensa on aika ajoin loppunut kesken kovan kysynnän takia, ja tuulimyllyjä on ensimmäisen jälkeen noussut jo lisää. Tällä lailla tuotantomuodon valinta vaikuttaa myös tuotantorakenteeseen. Ja hinta taitaa edelleen olla halvempi kuin oman alueeni sähköyhtiön normihinta.

Kysyntäjousto olisi kyllä tervetullutta. Se vähentäisi sähköntuotannon kuluja ja myös päästöjä, jos sähkönostajilla olisi kannuste leikata kulutustaan silloin, kun kalleimmat voimalat muuten jouduttaisiin käynnistämään kysyntäpiikin takia.

Mutta toki ne voidaan saada riittävillä panostuksilla kaupalliselle tasolle, tuotekehityksessä aikaa vain ei voi varmasti arvioida etukäteen (voi muistella niitä kaikkia tekniikoita, jotka uutisten mukaan ovat olleet tulossa kymmenen vuoden sisällä jo ties kuinka kauan).

http://www.sma.de/en/news-information/pv-electricity-produced-in-germany.html

Vakuuttavia tehoja kyllä, mutta mitähän koko installaatio on tähän mennessä maksanut, uskaltaako kukaan laskea? Saksankielisen linkin perusteella vuodessa menee 7 miljardia, 1½ ydinvoimalan verran, ja verkkojen vahvistamiseen sitten vielä 4 miljardia vuodessa.

Ehkä nopeaa hyötöreaktoriakin mielenkiintoisempi mahdollisuus on sulasuolareaktori, joka toimii toriumilla. Kannattaa katsoa yleisluonteinen esitys tästä, jos aihe kiinnostaa:

http://www.youtube.com/watch?v=AZR0UKxNPh8

Laite kehitettiin alun perin lentokoneen voimanlähteeksi. Koelaitosta käytettiin viisi vuotta. Tekniikka on rakenteeltaan niin yksinkertainen, että se sopisi erinomaisesti sarjatuotantoon.

Ymmärrän toki, etteivät päättäjät voi kaikkea tietää. Se pitäisi kuitenkin tietää, jos jotakin ei tiedä. Nyt kuulee aivan pähkähulluja väitteitä valtakunnanpolitiikassakin. Sellaisia, jotka on jo moneen kertaan osoitettu paikkansa pitämättömäksi. Yleisimmät lienevät mielipiteet uraanin loppumisesta muutamassa kymmenessä vuodessa, sekä ydinjäteongelman ratkaisemattomuus. Vastaus molempiin on hyötöreaktori, joka varmuudella on kehitettävissä kaupalliselle tasolle.

Yhtään uutta energianlähdettä ei ydinvoiman keksimisen jälkeen ole keksitty, ne tiedetään jo kaikki, uusia ei ole tulossa. Tulevaisuuden energialapetti on rakennettava nykyisistä vaihtoehdoista, ja ilman fossiilisia.